’Tämä on yksi vaihtoehto, mikäli opiskelupaikka ei aukene’


Ainakin jo 10 nuorta on saanut töitä nuoria työllistävän Lohjan mallin avulla. Työllistämismallissa kaupunki ottaa nuoren erilaisiin työtehtäviin kahden kuukauden harjoitteluun, jonka jälkeen työnantajalla on mahdollisuus palkata harjoittelussa ollut nuori puoleksi vuodeksi määräaikaiseen työsuhteeseen. Ensimmäiset nuoret aloittivat harjoittelujaksonsa huhti–toukokuussa.

Harjoittelupaikkoja on vielä jäljellä. –Nuoret ottavat jatkuvasti yhteyttä tämän työllistymismahdollisuuden tiimoilta, kertoo nuorten työvoimaneuvoja Piia Silventoinen-Laakso Länsi-Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimistosta Lohjalta. –Viime kevään ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet ovat saaneet pikkuhiljaa tietää, onnistiko esimerkiksi opiskelupaikan suhteen. Tämä on monille yksi vaihtoehto, mikäli opiskelupaikka ei vielä aukene. Kaikkiaan harjoittelupaikkoja oli nuorille tarjolla lähes 70. Tällä hetkellä reilun 10 työllistyneen nuoren lisäksi noin 30 nuorta harjoittelee erilaisissa tehtävissä. –Heinäkuun aikana on kirjoiteltu työsopimuksia, sillä ensimmäiset kahden kuukauden harjoittelujaksot päättyivät. Harjoittelujaksoja aloitetaan koko ajan, joten työllistymistä tapahtuu sitä mukaan, kun harjoittelu päättyy, kertoo Silventoinen-Laakso.–Harjoittelupaikkojakin on vielä jäljellä. Uskon, että kysyntä vilkastuu syksymmällä vielä lisää, toteaa Silventoinen-Laakso. Harjoittelupaikkaa hakevilla nuorilla on Silventoinen-Laakson mukaan hyvin erilaiset lähtökohdat. Osalla on takanaan peruskoulu, osalla ammattitutkinto tai lukio. Toisilla on jo valmiiksi työkokemusta, kun osa hakee ensimmäisen työkokemuksensa harjoittelun avulla. Tällainen työ on minun juttuni. Monkolan kaupungintalolla kaksi kuukautta harjoittelussa ollut 18-vuotias Krista Karttunen työllistyi heinäkuun alussa puoleksi vuodeksi toimistoapulaisen tehtäviin. Työhön kuuluu muun muassa arkistointia ja exel-taulukoiden pyörittelyä.

–Toimistotyö on juuri sitä, mitä haluan tulevaisuudessakin tehdä. Olen viihtynyt oikeasti todella hyvin. En usko, että asiat olisivat näin hyvin, mikäli en olisi saanut tätä paikkaa, tuumii Karttunen.

–On kuitenkin melko vaikeaa saada töitä, mikäli ei ole koulutusta.

Karttunen opiskeli aikaisemmin reilun vuoden merkonomilinjaa Länsi-Uudenmaan koulutuskeskuksessa. Opinnot jäivät kuitenkin kesken, ja töiden etsiminen alkoi.

–Sain yllättävän nopeasti täältä työpaikan. Olen saanut paljon apua erilaisten työtehtävien oppimisessa, sillä neuvoa voi kysyä keneltä vain.

Työkokemuksen myötä Karttunen on päättänyt jatkaa opintojaan merkonomiksi.

–Tällainen työ on se minun juttuni, joten aion kouluttautuakin alalle, kertoo Karttunen iloisesti.

Lohjalla on tällä hetkellä noin 200 työtöntä alle 25-vuotiasta nuorta, jotka ovat ilmoittautuneet työnhakijoiksi. Kaupunki valitsee nuoret työtehtäviin yhdessä Länsi-Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston kanssa.



22.7.2010 Länsi-Uusimaa

Keskustele ----Kerro kaverille Facebookiin(?)