Artikkeleita voi hakea aihealueittain tai vapaalla sanahaulla.
Yrittäjyyssivu tutkimus:
Kuinka saada yrittäjyyteen suunnatut internetsivuni menestymään? Tästä lisätietoja >>
| Yrittäjän Päivä on päässyt almanakkaan Valtakunnallista Yrittäjän Päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjän Päivä on vuonna 2010 merkitty almanakkaan viralliseksi merkkipäiväksi. | Yrittäjyys |
| Yrittäjäksi mielivä ei jää yksin Jos uutta työtä ei potkujen jälkeen löydy, on yksi vaihtoehto yrittäjäksi ryhtyminen. Yhä useammat suomalaiset tarttuvat tähän mahdollisuuteen ja työllistävät itse itsensä. Tilastokeskuksen mukaan maassamme on yhteensä 320 952 yritystä. | Yrittäjyys |
| NC Sourcing haluaa kasvaa NC Sourcing toimii teollisuuden ja palvelun rajamailla. Se palvelee etupäässä pohjoismaista pk-teollisuutta. Finnveran rahoittaman yrityksen tarina. | Finnvera Oyj |
| Lakimies Juha-Matti Haarti Yhden miehen lakitoimistoyrittäjä on toiminut lavastajana ja teatterilakimiehenä, vartioinut vankeja ja puolustanut syytettyjä, työskennellyt pankissa ja verovirastossa. Nykyisin hän hoitaa rikosjuttuja ja konsulttitoimeksiantoja. | Yrittäjyyden tueksi |
| Toimitusjohtaja Harri Puurunen, Docrates Klinikka Suomen ensimmäisen yksityisen syöpäklinikan osakkaana ja toimitusjohtajana Harri Puurunen soveltaa Tekesillä hankkimiaan liiketalousoppeja. Sädehoidon tekniikat ja terveyssektori ovat hänelle tuttuja uran alusta lähtien. | Docrates |
| Ylilääkäri Timo Joensuu, Docrates Yksityisen syöpäklinikka Docrateen osakas ja ylilääkäri Timo Joensuu pitää avointa tutkimus- ja hoitoyhteistyötä tärkeänä potilaan parantamisen ja yhteiskunnan edun kannalta. | Docrates |
| Miten perustetaan sairaala? Docrateen toiminnan kärjet ovat radiologian huippuosaaminen, nopea hoitoketju, tarkka kuvantaminen ja yhdistelmähoitojen käyttö. | Docrates |
| Innokkuudella kasvuun Innocas Medical on kasvanut pienestä suunnittelutalosta jo 150 henkeä työllistäväksi teknologiayritykseksi. Finnveran rahoittaman yrityksen tarina. | Finnvera Oyj |
| Toimitusjohtaja Pekka Aalto, Varian Medical Systems Fyysikko Pekka Aalto on osallistunut kudosta säästävän täsmäsädehoidon kehittämiseen ja toimii Varian Medical Systemsin toimitusjohtajana sekä Docrates-syöpäklinikan hallituksen puheenjohtajana. | Varian Medical Systems |
| Johannes Partanen, Tiimiakatemian päävalmentaja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrittäjyyskoulutusta antavan Tiimiakatemian johtaja, ja koulutusyritys Partuksen osakas Timo Johannes Partanen valmentaa yrittäjyyteen käytännön kautta. | Tiimiakatemia |
| Konsulttitarjonta Internetissä Näistä linkeistä löydät kattavan konsulttitarjonnan internetistä. | Konsulttihaku Internetissä |
| Seepraleijonan jäljillä Onko mahdollista olla humanisti ja yrittäjä yhtäaikaa? | Yrittäjäksi ryhtyminen |
| Ideakeidas Oy / Katja Repo Liikeidean testaaminen on tärkeä askel konseptointivaiheessa. | Yrittäjäuran luominen: tarinoita |
| Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus Yrittäjyyskoulutuksessa on vielä paljon haasteita | Uranus Manager |
| Yrittäjyyteen... testaa mahdollisuutesi Suomenkielinen yrittäjyystesti. | Sopivuus yrittäjäksi |

![[>>]](/css/img/control_fastforward_blue.gif)
![[>|]](/css/img/control_end_blue.gif)