| ZenRoboticsin osakas ja kaupallinen johtaja Rainer Rehn on perustanut ja myynyt monenlaisia yrityksiä, mutta tehnyt pitkäjänteisimmin työtä ympäristö-tekniikan alalla. Rehnin yrittäjähaastattelu on Uranuksen yrittäjätarinoissa. |
Rainer Rehn (s. 1965) aloitti yrittämisen hyvin varhain. |
”Aivan ensimmäinen firmani taisi olla nuorena poikana perustettu Oy Tip Top Ab, jonka idean voisi vieläkin joku toistaa ja tehdä vaikka ketjuksi: isojen firmojen pihalla on jopa satoja autoja parkissa. Varustetaan pakettiauto asianmukaisin varustein ja mennään aamulla tarjoamaan työpäivän aikana paikan päällä tehtäviä sisä- ja ulkopesuja, jolloin syntyy jonkinlainen ryhmäpaine, ja useimmat autoilijat tilaavat palvelun.”
”Idea toimi, mutta minulla oli joku muukin firma tuolloin, joten en fokusoinut tähän. Suomessa on paljon tällaisia palvelutyhjiöitä, joita voisi aivan hyvin täytellä.”
Erityisopetusta ja suljettujen alojen avaamista
Rehn perusti aikanaan Helsingin Taksikoulun, joka edelleen toimii. Mutta ei siinä kaikki.
”Opetuslupa Oy:n perustin ihan vain murtaakseni maassamme olleen
autokoulujen lakisääteisen tarveharkinnan. Autokouluja oli liian vähän
ja hinnat oli harmonisoitu hyvin korkealle tasolle, muistaakseni jotain
4 - 5 tuhatta markkaa (nykyrahaksi indeksoituna noin 1.000 euroa).”
”Kuultuani riittävän monta tarinaa nuorista, joilla ei ollut varaa korttiin, syntyi ajatus. Laissa oli merkillinen aukko, jonka turvin pystyin perustamaan autokoulun ilman varsinaista lupaa. Useampi liikenneministeriön virkamies kävi ihmettelemässä toimintaa, joka näytti erehdyttävästi autokoululta, mutta ei kuitenkaan ollut sitä. Taisin olla poliisikuulusteluissakin, mikä ei johtanut mihinkään kun kukaan ei osannut määritellä, mikä on rikokseni. Koulussa opettajina oli autokouluopettajia ja ajokortin hinnaksi tuli alle tonni (nykyrahaksi indeksoituna noin 200 euroa). Malli toimisi vieläkin, jos vain joku haluaisi tehdä siitä bisneksen. Selostan sen mielelläni kiinnostuneille.”
”Viralliset autokoulut huolestuivat ja asiaa puitiin eduskunnassa. Laki muutettiin, ja
nyt jokainen pätevä autokoulunopettaja saa perustaa oman autokoulun. Uskon merkittävästi vaikuttaneeni lainmuutokseen tai jopa aiheuttaneeni sen.”
Avoimia työpaikkoja
| Haluatko yrittäjäksi? | Haluatko yrittäjäksi Kauppakalenteriin? | Lisäansioita kahtena päivänä viikossa | ||||
|
|
| ||||
| Yrityspörssi on mahdollisuuksien kauppapaikka yrittävälle ihmiselle. Sivuilta löytyy lukuisia yrityksen osto- ja myynti-ilmoituksia. | Kauppakalenterin kokonaispainos on puoli miljoonaa. Se jaetaan 50 eri paikallisversiona pääkaupunkiseudun, Oulun ja Tallinnan alueelle. | SSM toimittaa perille vuosittain noin miljardi erilaista lehteä, mainosta, katalogia ja julkista tiedotetta kaikkialla Suomessa. | ||||
|
Suomen Yrittäjät Ry
Koko Suomi
6.9.2010 |
Innocento-Kauppakalenteri
Tampere, Lappeenranta
6.9.2010 |
Suomen Suoramainonta Oy
Koko Suomi
26.8.2010 |





